![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
khar_muurEn jaksanut enää kypsytellä näitä mietteitäni tämän pidempää tältä osin. Saatan palata tekstiin myöhemminkin, mutta tämänhetkisessä muodossaan se näyttää nyt tältä. ![[livejournal.com profile]](https://www.dreamwidth.org/img/external/lj-userinfo.gif)
syyskuu on miettinyt myös kirjallisesti vastaavia asioita paljon (ja huomattavasti tiivistetymmin, mikä on hänelle ansioksi - itseltäni moinen tärkeä taito nähtävästi puuttuu). Tässä ovat kuitenkin omat tämänhetkiset mietteeni aiheesta.
Sukupuolia ja niiden mukana tulevia kulttuuripiirteitä pidetään luonnonlakeina: yhtä muuttumattomina, kyseenalaistamattomina ja erottamattomina fyysisistä ominaisuuksista. Tämänkaltainen käsitys on paitsi faktuaalisesti perustelemattomissa, myös harhaanjohtavuudessaan vahingollinen.
Muuttumattomuusargumenttiin voisi tässä vastata tarjoamalla länsimaisen kulttuurinormiston ulkopuolelta esimerkkejä sellaisista kulttuurisista, sukupuolen mukana tulevista normeista, jotka ovat joko hyvin erilaiset tai peräti päinvastaiset länsimaiseen kulttuuriin verrattuna. Ei tarvitse edes siirtyä maantieteellisesti Euroopankaan ulkopuolelle löytääkseen helppoja esimerkkejä. 1700-luvun Ranskassa oli aatelisten keskuudessa "normaalia", että ihmiset sukupuoleen katsomatta puuteroivat kasvonsa ja käyttivät huulipunaa. Eri kulttuureilla on historiallisesti ollut varsin vaihteleva suhtautuminen sukupuolijakoon, sen tarkkuuteen, sen tuomiin rajoihin ja vapauksiin ja sen maailmanjärjestyksenomaisuuteen. Tyypillisin malli vastaa länsimaista dualistista jakoa miehiin ja naisiin, sekä käsitystä näiden kahden sukupuolen toisilleen vastakkaisuudesta, toisiaan täydentävyydestä ja tarkasti rajattavuudesta.
Se, että sukupuolinormistot alkavat muistuttaa nykyään yhä enemmän toisiaan ympäri maailmaa, johtuu länsimaisen kulttuurin ylivallasta kaikkiin muihin kulttuureihin nähden, eli siitä, millaisen aseman "meidän" kulttuurimme on saavuttanut verrattuna muihin. Syy tähän ei ole niinkään se, että länsimaista kulttuuria olisi kolonialisaation jälkeen välttämättä edes erikseen pakkosyötetty muille tahoille, vaan myös muiden kultturien sisällä on vahva halu ja pyrkimys tulla samankaltaiseksi kuin länsimaat.
Kulttuurien sekoittumista on toki tapahtunut maailman sivu, mutta jatkuvasti kehittyvä informaatioteknologia sekä tehokkaat kulkuvälineet ovat nopeuttaneet globalisaatiota sen kaikissa merkityksissä. Ulkoisten puitteiden edistyksellisyys (talouskasvu, tekniset innovaatiot, tietty valtion rakenne etc) on nähtävästi hyväksytty yleiseksi tavoitemittariksi, johon verrataan kaikkia valtioita ja yhteiskuntia ja jonka perusteella tehdään päätelmiä näiden yhteiskuntien kehityksen tasoa. Tällöin oletetaan ensinnäkin, että länsimainen esimerkki on sovellettavissa kaikkiin yhteiskuntiin niiden historiasta riippumatta, sekä toisekseen, että juuri samankaltaiseen kehitykseen tulisi myös pyrkiä. Toisin sanoen länsimainen kulttuuri nähdään kehityksen tämänhetkisenä huippuna, parhaana vaihtoehtona, ylivertaisena "alempiin", "alkeellisiin" kulttuureihin nähden. Tämänkaltaiseen ajatusmalliin ei sovi mahdollisuus siitä, että kehitys voisi ottaa muita suuntia kuin sen, joka ollaan jo todettu, eikä kyseenalaisteta esimerkkikulttuurin idealisointia. Niin ikään pidetään mahdottomana ajatusta siitä, että vaikka ulkoisilta piirteiltään tietty yhteiskunta olisi jotain toista "kehittymättömämpi" (niin kuin on hyvin mahdollista, riippuen siitä, millaista mittaria käytetään) tietyiltä osin, se saattaisi olla yhtä kehittynyt tai kehittyneempi toiselta kannalta. Otan tämän pointin esille siksi, että minun näkökulmastani monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa on suhtauduttu ennen länsi-ideaalia kehittyneemmin sukupuoliin ja seksuaalisuuteen. Kysymys on toki pitkälti siitä, mitkä kulttuurilliset ominaisuudet mielletään tavoittelemisen arvoisiksi ja mitkä pyritään tukahduttamaan. Jotta arvottaminen olisi ylipäänsä mahdollista, on lähdettävä liikkeelle joistain niin kutsutuista perusarvoista, jotka ovat usein perusteltavissa logiikalla vain tiettyyn pisteeseen asti ja joiden perusteltavuus on tiiviisti kytköksissä jo vallitsevaan kulttuuriin. Tällaisia arvoja voisivat olla esimerkiksi yleisesti tasa-arvo, elämän säilyttäminen, ympäristön kunnioittaminen, ja niin edelleen. Perusarvonkaan ei tosin ole välttämättä oltava luonteeltaan absoluuttinen, jotta siihen voisi vedota perustellessaan arvovalintoja.
En väitä, etteikö länsimaisessa kulttuurissa nykymuotoisena olisi useita sellaisia ominaisuuksia, joita olisi omasta mielestäni peräti ihanteellista nähdä sovellettavan yleismaalilmallisesti. Perusarvoina käytettävät käsitteitä on kuitenkin syytä käyttää varovasti ja tieteellisen täsmällisesti välttääkseen kulttuurifundamentalismia. Myös on olennaisen tärkeää pitää kyseiset arvot abstraktion tasolla, sillä jos sortuu vain havaitsemaan tietyn käytännön esimerkin jonkin arvon toteuttamisesta, saattaa olettaa, että kyseistä arvoa on mahdollista soveltaa vain esimerkin mukaisella tavalla sen sijaan, että pyrkisi suhteuttamaan arvon toiseen kulttuuriin kyseisen kulttuurin ehdoilla. Tällöin alun perin hyväksi havaittu arvo saattaa tässä kohdekulttuurin huomiotta jättämisen seurauksena ottaa ei-toivotun muodon, mikä etäännyttää arvon alkuperäisestä periaatteesta ja tuloksena on jotain muuta, kuin mitä tavoiteltiin. Arvojen ja yhteiskunnallisten rakenteiden sovelluttamisessa saatetaan myös usein pyrkiä oikomaan mutkia ottamatta huomioon sitä, että kulttuuripiirteet vaativat aikaa juurtuakseen.
Sukupuoli on kulttuurillinen ominaisuus psykososiaalisesti ja fyysinen ominaisuus biologisesti. Ihminen kuitenkin on eläinlajina alisteinen tietyille biologisille tosiseikoille, ja näiden tosiseikkojen tutkiminen ja tilastoiminen on kiistatta tärkeää esimerkiksi lääketieteellisissä tutkimuksissa (liittyen vaikka hormonitoimintaan tai erilaisiin tauteihin ja siihen, millaiset fyysiset ominaisuudet altistavat minkäkinlaisille taudeille). On helppoa luetella, että ihmisen iho on yleensä alueellisesti nimetysti aasialaisen kellertävä, kaukasialaisen vaalea, afrikkalaisen tumma, latinalaisen oliivisävyinen ja niin edespäin. Yhtä "helppoa" on sanoa, että biologiset miehet ovat yleensä tällaisia ja naiset yleensä tällaisia. Fyysisetkään ominaisuudet eivät silti aina ole kiistattomia tai selkeitä. Ihmiset saattavat olla geneettisesti tiettyä rotua mutta näyttää silti enemmän jonkin toisen rodun edustajilta kuin muuten on määritelty, esimerkkinä vaikkapa oma ihoni, jossa on niin paljon melaniinia, että se näyttää aasialaisen ja kaukasialaisen ihon välimuodolta, vaikka sukujuureni ovat slaavilaiset (enkä tosin piirteiltäni muistuta tyypillistä aasialaista).
Ihon väriä tai ominaisuuksia ei aina edes pystytä analysoimaan täsmällisesti, saati sitten että sen perusteella yritettäisiin tosissaan pyrkiä muodostamaan lainalaisuuksia. Samoin jopa niin tilastollisen selkeä fakta kuin biologinen sukupuoli on määritelmältään kiistanalainen. Pelkkä kromosomien tai sukuelinten tai edes näiden yhdistelmän tuijottaminen ei riitä. Jos lähtökohtana on sukuelimet, ajatellaan yksinkertaistaen esimerkiksi, että mies on sellainen, jolla on penis. Jos tämä mieshenkilö joutuu onnettomuuteen ja menettää peniksensä, lakkaako hän olemasta (biologinen) mies? Oletettavasti näin ei asia kenenkään mielestä ole. Sukupuolta määritetään myös sen mukaan, millaisia elimiä tai ominaisuuksia ihmiseltä puuttuu. Naisilta puuttuu penis, miehiltä vagina. Jos taas ajatellaan, että sellainen, joka syntyy vaginallisena, on nainen, koska ei ainakaan määritelmällisesti ole mies, miten määritellään lapsi, jolla ei syntyessään ole sukuelimiä ollenkaan?
Entäpä kromosomit? Yleisimmät kaksi kromosomiparia, jotka ihmisellä syntyessään on, ovat XY ja XX. Kuitenkin Suomessa syntyy joka vuosi intersukupuolisia lapsia, joilla saattaa olla tapauksesta riippuen hyvin vaihtelevia fyysisen sukupuolen merkkejä, kuten erilaiset kromosomiparit (XXX, XO, XYY, XXY sekä monia muita variaatioita). On tietenkin totta, että yllä esitettyä intersukupuolisuutta esiintyy tilastollisesti melko vähän. *Yleensä* ihminen syntyy joko kromosomiparilla XX tai XY, ja *yleensä* XX:llä on vagina, kohtu, ja muita nimitetysti naisen ruumiiseen kuuluvia ominaisuuksia, sekä vastaavasti XY:llä penis. Tämän tosiseikan perusteella ei kuitenkaan ole syytä vetää mielivaltaisia johtopäätöksiä koskien esimerkiksi sitä, millaisina ihmisten pitäisi syntyä, millainen ihminen on normaali eli hyväksyttävä, tai mikä ihmisen psykososiaalinen sukupuoli sattuu olemaan.
Se, mikä fyysistä ja psykososiaalista sukupuolta todella yhdistää, on se, ettei kummastakaan päästä koskaan eroon - ottamatta tässä kohden kantaa siihen, olisiko tämä järjestelmä todella tarpeen vai ei -, mutta ihmisten lajitteleminen niiden mukaan on minun nähdäkseni missä tahansa arkisessa asiayhteydessä yhtä relevanttia kuin vastaavasti lajitteleminen ihonvärien mukaan. Edellä mainitun kaltaiset tilastolliset faktat eivät ole ollenkaan niin olennaisia nyt, kun ihmisillä on niin laajalti tietoa oman lajinsa biologisista seikoista ja niiden tyypillisyydestä tai satunnaisuudesta. Olennaista olisi kiinnittää huomiota siihen tosiseikkaan, että tähän säännönmukaisuuteen on poikkeuksia, ja niitä on huomattavasti enemmän kuin tavallinen tallaaja tulee ajatelleeksi. Sukupuolivähemmistöihin suhtaudutaan herkästi jopa niin, että nämä yksilöt kärsivät jonkinlaisista harhoista ja ikään kuin vain keksivät omasta päästään sen, millaisina itsensä näkevät ja kokevat, mikä voisi tietyiltä osin pohjautua käsitykseen fyysisen sukupuolen ja psykososiaalisen sukupuolen erottamattomuudesta ja erottamattomuuden korostamisesta sekä sukupuolen näkemisestä absoluuttisena (siten, että olemassa on vain joko yhden- tai toisenlaisia, eikä välimuotoja tunnusteta). Kyseenalaistan kahtiajaon olennaisuutta nimenomaan niissä yhteyksissä, joissa tämä kahtiajako on täysin keinotekoinen tai ylimääräinen taakka. Esimerkiksi intersukupuolisia ei ainakaan auta se, että kouluissa biologian opettajat sanovat, että ihminen syntyy aina joko mieheksi tai naiseksi. Vähemmistöjen olemassaoloa ei ole syytä sivuuttaa etenkään vain sillä perusteella, että ne ovat vähemmistöjä, siis keskimäärin harvemmin sattuvia tapauksia.
Milloin jaottelu sitten on minusta keinotekoinen ja milloin vähemmän keinotekoinen? Toisin sanoen - mille abstraktioille, käsitteille ja asioille annetaan sukupuoli ja miksi? Joissain tapauksissa sukupuolelle ominaisen tai ei-ominaisen mukaiselle lajittelulle on fyysis-biologista perustaa. Voidaan vaikka todeta, että kapean vyötärön ja leveän lantion yhdistelmää pidetään naisellisena eikä miehekkäänä, koska tämä ominaisuus on tyypillisempää juridisille naisille kuin miehille. Joissain yhteyksissä taas vastaavaa korrelaattia ei joko ole tai se on peräti päinvastainen: miksi pitkiä, tuuheita ja tummia silmäripsiä pidetään naisellisina, kun tilastollisesti miessukupuolisilla on keskimäärin pidemmät, tuuheammat ja tummemmat silmäripset kuin naisilla?
Entä mistä syystä adjektiivit "naisellinen" ja "miehekäs" ovat sävyltään järjestään positiivisia? Toisaalta sukupuolisterotypiaa konfirmoivalle henkilölle on olemassa myös vastaavia negatiivisia sanoja, kuten "akkamainen" - miehen vastaavaa ei minulle tule mieleen. Mitä kaikkea ihmiset näitä sanoja käyttäessään käsittävät sanaan sisältyvän? Varmasti keskimääräistä käsitystä tutkittaessa saataisiin paljon keskenään yhteneväisiä ajatuksia, rajanvetoja ja stereotyypittelyjä, mutta tarkoittaako se sitä, että näille sukupuoleen viittaaville sanoille on todellista tarvetta? Harvoin yleensä kuulee todettavan esimerkiksi että penis on miehekäs, koska sitä pidetään itsestään selvästi mieheyttä kuvaavana. Näiden kahden sanan todellinen käyttötarkoitus vaikuttaisikin siis olevan se, että annetaan sukupuoli sellaisille asioille, joilla sellaista ei samalla tavalla itsestään selvästi ole. Sen sijaan, että sanoisi vaikka paidan olevan röyhelöinen, kevyt, tyköistuva ja kirkasvärinen, ajatellaan, että tiivistetään tämä kaikki kuvailemalla paitaa naiselliseksi. Tällöin annetaan sukupuoli periaatteessa täysin mielivaltaisesti asioille, joiden fyysiseen olemukseen sellainen ei erottamattomasti kuulu (erottamattomuudella tässä tarkoitan lähinnä esimerkiksi kromosomien tai sukuelinten perusteella tehtävää jakoa). Pinkki on "naisten väri", sininen on "miesten väri".
Millaiset asiat sitten yleensä välttyvät sukupuolittamiselta? Toisilla on tapana lajitella käytännössä katsoen kaikkia kulttuuri-ilmiöitä, käyttäytymismalleja ja muita ominaisuuksia joko naisille tyypillisiksi tai miehille tyypillisiksi, mikä osaltaan jälleen muistuttaa siitä, miksi naisellisuudesta ja miehekkyydestä puhuminen on suurella todennäköisyydellä harhaanjohtavaa (tuhrasta puhumattakaan). Jälleen enemmistön mielipidettä arvioidessani sanoisin, että suurin osa ihmisistä sanoisi shoppailun olevan naisellista ja mahdollisesti vielä erikseen epämiehekästä tai miehelle epätyypillistä. Vastaavasti moottoriajoneuvojen virittämistä sanoisi valtaosa miehekkääksi harrastukseksi ja vastaavasti epänaiselliseksi. Mutta entäpä elokuvien katsominen? Ja jos elokuvagenreillekin on joidenkin mielestä annettava sukupuoli (esim. romanttinen komedia - naiset; action - miehet?), entä jokin mahdollisimman sukupuolineutraali genre? Trilleri? Draama? Ja toisaalta animaatio, joka mielletään länsimaissa edelleen pääasiassa nimenomaan lasten genreksi, koska pääosa länsimaissa tuotetusta animaatiosta suunnataan lapsiyleisölle sekä huomattavan usein myös nimenomaan "molemmille" sukupuolille. Ei voida kuitenkaan väittää, että kovin moni lapsille suunnattu kulttuurillinen viesti olisi luonteeltaan sukupuolineutraali, koska juuri lapsille luodaan hyvin selkeän dualistista, konservatiivista kuvaa sukupuolesta.
Sukupuolittaminen ilmiönä näkyy myös ihmisen suhteessa eläimiin, sekä villeihin että lemmikkeihin. Se, miksi eläimille annetaan myös selkeät sukupuolet riippumatta siitä, onko biologinen sukupuoli edes tiedossa, johtuu luonnollisesti ihmislajille tyypillisest antropomorfisoinnista, jossa kaikkia elollisia verrataan ihmisiin ja niille annetaan ihmismäisiä ominaisuuksia, jälleen mielivaltaisesti. Nämä ominaisuuden pohjautuvat aina ihmiskulttuuriin piittaamatta siitä, millaisia mahdollisia biologisiakin syitä eläinlajilla olisi tiettyyn sukupuolen perusteella tyypillisesti määräytyvään käyttäytymiseen tai ulkomuotoon. Toisilla eläimillä nämä roolit osuvat lajille tyypillisen käytöksen tai ulkomuodon kanssa kutakuinkin yhteen, ja toisilla taas ei. Minulla on kissa, joka on väriltään hyvin vaalea, enimmäkseen valkoinen, ja sen turkki on hyvin pitkä, tuuhea, pehmeä ja pörröinen. Kissani silmät näyttävät suurilta suhteessa sen päähän ja se liikkuu kissoille ominaisen pehmeästi ja sirosti. Olen huomannut, että tähän mennessä hyvin selkeä enemmistö niistä ihmisistä, jotka eivät tiedä, mikä kromosomipari kissallani on (kun se kaiken lisäksi on leikattu lisääntymiskyvyttömäksi), tuntuu olettavan sen olevan naaraskissa. Oletan tämän johtuvan siitä, että ihmiset yhdistävät alitajuisesti edellä mainitsemani ominaisuudet tiettyyn sukupuoleen ottamatta lainkaan huomioon sitä tosiseikkaa, että nämä ominaisuudet määräytyvät hyvin kiistattomasti tämän eläimen rodun mukaan. Jos hankkisin toisen kissan, joka olisi tumma, karheaturkkinen ja esimerkiksi taipuvainen riehumaan ja tuhoamaan, olettaisivatko ihmiset automaattisesti sen olevan uros? Todennäköisesti. Tietysti samalla tavoin kuin lasten kohdalla, myös ihmisten lemmikeistä kysytään yleensä ensimmäisenä niiden sukupuoli. Tämä johtuu osin siitä, että kuullulle vastaukselle pyritään tämän jälkeen etsimään vahvistusta. Tällöin kiinnitetään huomiota sellaisiin ominaisuuksiin, jotka omasta mielestä vastaukseen sopivat jättämällä ei-sopivat piirteet huomiotta, ja usein muokataan (edelleen myös tiedostamatta) omaa suhtautumista otukseen näillä perusteilla tehdyn päätöksen mukaisesti.
Jos minulta kysytään, onko kissani tyttö vai poika ja vastaan, että se on tyttö, saan epäilemättä kuulla jotain tyyliin "No se onkin oikea leidi, viehkeä ja hienostunut". Jos taas vastaan, että se on poika, saatetaan kiinnittää huomiota kissan jääräpäisyyteen tai leikkisyyteen: "Onpa tosissaan reipas poika." Lasten kohdalla ilmiö on tietysti vielä eläimiäkin tyypillisempi, mutta se, että ihminen soveltaa samaa käyttäytymismallia myös muihin lajeihin, korostaa mielestäni koko järjestelmän mielivaltaisuutta.
Seuraava kysymys kuuluu: miksi näin tehdään? Miksi kulttuurissamme vaaleanpunainen yhdistetään XX-kromosomiparia sisällään pitäviin olentoihin? Miksi tunteista puhuminen on naismaista ja moottoriurheilu miehekästä? Miten sellainen voi kenenkään mielestä ylipäänsä olla relevanttia? Kyse ei minun nähdäkseni ole ainoastaan ihmisille pakottavasta tarpeesta tilastoida kaikkea, koska jos näin olisi, ei sukupuolikohtaisilla sanoilla olisi positiivista tai negatiivista sävyä, vaan sävy olisi tieteellisen neutraali ja tunteita nostattamaton. Sukupuolten nimeäminen on siis selkeästi ihmislajille tärkeää. Se on myös pitkälti ilmiön tasolla kulttuurisitoutumatonta sekä historiallisesti jatkuvaa, vaikka kuten aiemmin totesin, molemmat vaikuttimet aiheuttavat faktista vaihtelua.
Sukupuolten kahtiajako on kaikissa yhteiskunnan kerroksissa niin ilmiselvä, että sen ylenmääräinen korostaminen on turhaa. Yhteiskunnassamme ei kerta kaikkiaan voi kasvaa tulematta tietoiseksi siitä, että meitä lajitellaan sosiaalisesti miehiin ja naisiin, eikä se kerro kenellekään enää mitään uutta. Sen sijaan se, että kiinnitetään huomiota sukupuolten moninaisuuteen ja ennen kaikkea siihen, miten monisävyinen, kulttuurisidonnainen ja sattumaan perustuva järjestely se on, on suuremmalla todennäköisyydellä uutta tietoa ja vieläpä niin, että tämän tiedon saamisesta on hyötyä kaikille osapuolille. Päästämällä irti preskriptiivisestä suhtautumisesta sukupuolten rooleihin, edesautetaan sitä, että kukin yksilö voi vapaasti kasvaa ja elää juuri niin kuin tälle on ominaista. Mitä vähemmän yhteiskunta suuntaa sukupuolirooliin liittyviä paineita, sitä mutkattomammin ihmiset rooleihinsa suhtautuvat, mikä omalta osaltaan häivyttää ennakko-oletuksia ja luo täten hyväksyntää rooleista poikkeavia kohtaan. Ennen pitkää poikkeuksia ja sääntöjä ei edes huomata.
Sukupuolivähemmistöt ovat oman kokemuksensa kautta keskimäärin paremmin perillä siitä, kuinka laaja kirjo sukupuolia on siitäkin huolimatta, että on nykyisen totalitaarisen dualismin kasvattama. Sen sijaan sukupuolisesti enemmistöön kuuluvat ovat automaattisesti tietynlaisessa uutispimennossa, koska he ovat tässä asiassa täysin oman itsensä ulkopuolelta saatavan, puhtaasti kognitiivisen tiedon varassa.
Miksi sitten mielestäni tällaiset "erikoistapaukset" vaatisivat suhteessa lukumääräänsä niin paljon huomiota? Aivan ensinnäkin juuri siksi, että mikäli nk. erikoistapauksia ei pidä pinnalla eikä heidän olemassaoloaan huomioida, ei valtaväestö edes tiedä heidän olemassaolostaan. Tietysti jos ihminen ei koko elämänsä aikana törmää muihin kuin cis-ihmisiin, voisi kuvitella, ettei hänen ole tarpeenkaan tietää, että muitakin sukupuolia ylipäätään on olemassa, mutta nykyisessä tietoyhteiskunnassa sekä tieto että ihmiset kulkevat nopeasti, ja kommunikaation moninaistumisen ansiosta ihmisen maailmankuva ei automaattisesti rajoitu esimerkiksi omaan asuinpaikkaan. Kun yksilön elinympäristö monipuolistuu, hänen on todennäköisempää törmätä olentoihin, jotka poikkeavat mahdollisesti radikaalistikin omasta maailmankuvasta. Tällöin on harvinaisen selvää, että poikkeaviin ihmisiin suhtautuu jälleen todennäköisemmin epäilyksellä, jollei heistä tiedä mitään. Ihmisillä on aina taipumusta pelätä tuntematonta etenkin, jos he kokevat sen itseään uhkaavana tavalla tai toisella. Koska sukupuolten selkeää dualistista luonnetta pidetään helposti maailmanjärjestyksellisenä ja perustavanlaatuisena ja muuttumattomana, on psykologisten teorioiden mukaan tätä perustavanlaatuista järjestystä kyseenalaistavan tapauksen kohtaaminen monille traumaattista. Maailmankuva on osa ihmisen identiteettiä, ja identiteetti on tyypillisesti luonteeltaan hitaasti muuttuva, joskin jatkuvassa pienessä liikkeessä. Identiteetin rakentumisen herkin kausi on teini-ikä, ja juuri tämänikäisille ihmisille olisi kaikkein suotavinta valottaa sukupuolten moninaisuutta, koska he ovat edelleen vastaanottavaisessa iässä. Pakottamalla valitsemaan kahden jyrkästi toisistaan eroavan vaihtoehdon väliltä tullaan samalla häirinneeksi identiteetin vakiintumista niiden meistä kohdalla, jotka kyllä näkevät, kumpaa vaihtoehtoa heille tarjotaan "oikeana" tai "luonnollisena", mutta jotka pitävät juuri sitä toista vaihtoehtoa itselleen luontaisena, sekä tietysti niille, jotka syystä tai toisesta vieroksuvat kumpaakin näistä esitetyistä ääripäistä
Toinen peruste sukupuolivähemmistöjen esille tuomiseen on se, että mikäli on mitenkään perusteltua ottaa missään asioissa huomioon minkäänlaista vähemmistöä, on minusta loogista, että otetaan myös tämä vähemmistö huomioon. Muuten päädytään priorisoimaan tasa-arvoa ja tällöin perusoletus siitä, että vähemmistöllä kuuluu olla samat oikeudet kuin enemmistöllä, ei enää voi päteä. Suvaitsemattomuus on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että se on täysin mahdoton irroittaa ihmisille tyypillisestä käyttäytymisestä riippumatta siitä, millaisessa asemassa kyseinen ihminen on; olisi kovin mukavaa ajatella, että itse vähemmistöön kuuluva kannattaisi yleistä tasa-arvoa, mutta vaikka tilastollisesti katsottuna on jälleen todennäköisempää, että vähemmistössä oleva kannattaa tasa-arvoisia oikeuksia myös muihin kuin omaan vähemmistöönsä kuuluville, se on kuitenkin käytännössä harmillisen harvinaista. Homoseksuaali saattaa käydä barrikadeille ajaakseen oikeuttaan mennä naimisiin kumppaninsa kanssa, mutta voi silti suhtautua epäilyksellä, inholla tai täydellä välinpitämättömyydellä transgendereihin ja näiden oikeuksiin.
Mitä useampaan vähemmistöryhmään kuuluu, sitä todennäköisemmin on feministi, mutta ajatuksella on taipumus jäädä silti puolitiehen. Yksi keino edistää muutosta tasa-arvoisempaan suuntaan on tiedon jako. Jälleen on tilastollinen fakta, että sellainen kantaväestöön kuuluva, joka on vain hyvin vähän tekemisissä maahanmuuttajien kanssa, suhtautuu näihin todennäköisemmin rasistisesti kuin vastaavasti sellainen, jolla on edes jonkinlainen kontakti maahanmuuttajiin. Ennakkoluuloja ei hälvennetä millään yhtä tehokkaasti kuin osoittamalla ne harhaanjohtaviksi ja näyttämällä niiden virheellisyyden. Toiset ovat vankkumattoman sovinistisia riippumatta siitä, millaista uutta tietoa he saavat, mutta tällöinkään tiedon saanti ei tyypillisesti voi vaikuttaa asioiden tilaan ainakaan negatiivisesti, jos sillä ei olekaan toivottua positiivista vaikutusta.
Sukupuolivähemmistöistäkin puhuttaessa tuntuu siltä, että jos joku cis-ihminen hahmottaakin omasta näkökulmastaan, että tuo, joka näyttää mieheltä, onkin oikeasti nainen, on hänen vielä verraten "helppo" hyväksyä tämänkaltainen yksinkertainen asetelma. Median ruokkima kuva transgendereistä on niin ikään hyvin yksiselitteinen ja täysin dualistiselle systeemille alisteinen, koska se ei edelleenkään laajenna sukupuolia kahden "perinteisen" ulkopuolelle. Jopa itselläni oli pitkään sellainen käsitys, että sukupuolivähemmistöissä suurin osa koostuisi tällaisista nk. helposti määriteltävistä tapauksista, mutta mitä enemmän olen asiaan paneutunut, sitä enemmän olen huomannut, että vain murto-osa sukupuolivähemmistöön kuuluvista kokee dualistisen asetelman omakseen. Klassisia elokuvissa näkyviä transgendereitä on siis paljon harvemmassa kuin lähemmäs itseni kaltaisia epämääräisiä tapauksia.
On perin samantekevää, kuinka yleistä on, että tietty sukupuoli-identiteetti sattuu ihmiskohtaisesti tyypillisesti asumaan tietynkromosomisessa ruumiissa. Siitä ei tarvita enää enempää tietoa, eikä sen jatkuva korostaminen auta ketään kiinnittämään enempää huomiota esimerkiksi siihen, että tällaisiin "lainalaisuuksiin" on poikkeuksia. Sukupuolia tullaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä aina luokittelemaan tavalla tai toisella, sillä lajittelu ja rajaaminen tuntuu olevan ihmiskunnan kollektiivisessa käyttäytymisessä ehdottomasti enemmän sääntö kuin poikkeus, ellei suorastaan osa lajityypillistä käyttäytymistä. Kuten kaikesta lajityypillisestä käyttäytymisestä, myös tästä mallista kuitenkin on poikkeuksia, ja tässä tapauksessa näen suotavampana vahvistaa poikkeusta kuin sääntöä suuremman hyvän edistämiseksi.
On pyrittävä pois sellaisesta yleisestä ajatusmallista, jossa vaihtoehtoisuus nähdään uhkana omalle asemalle ja identiteetille. On muistutettava, miten erilaisuuden hyväksyminen hyödyttää myös "ei-erilaisia", ja toisaalta huomioitava, että henkilö, joka joltain tietyltä piirteeltään on kulttuurinormistossa luokiteltavissa "normaaliksi", voi olla jollain toisella tavalla "epänormaali" - loppujen lopuksi useammat ihmiset kuuluvat (useampiin) vähemmistöihin kuin saattavat edes tiedostaa. Normaaliuden kyseenalaistaminen on ainoa keino, jolla yhteiskunnat voivat kehittyä eettisesti, puhumattakaan muista mahdollisista positiivisista vaikutuksista, joiden tulokset nähdään vasta ajan kanssa.
En todellakaan voi väittää suoltavani tieteellistä tekstiä näillä eväillä, jotka minulla on. Toivon vain kirjoittamalla antavani mahdollisimman selkeän kuvan siitä, miten ajattelen.
Seuraava mielessäni kypsynyt ajatus käsitteleekin puolestaan omaa sukupuoltani sekä sitä, miten siihen suhtaudun ja mitä siitä kaikesta seuraa.
syyskuu on miettinyt myös kirjallisesti vastaavia asioita paljon (ja huomattavasti tiivistetymmin, mikä on hänelle ansioksi - itseltäni moinen tärkeä taito nähtävästi puuttuu). Tässä ovat kuitenkin omat tämänhetkiset mietteeni aiheesta.Sukupuolia ja niiden mukana tulevia kulttuuripiirteitä pidetään luonnonlakeina: yhtä muuttumattomina, kyseenalaistamattomina ja erottamattomina fyysisistä ominaisuuksista. Tämänkaltainen käsitys on paitsi faktuaalisesti perustelemattomissa, myös harhaanjohtavuudessaan vahingollinen.
Muuttumattomuusargumenttiin voisi tässä vastata tarjoamalla länsimaisen kulttuurinormiston ulkopuolelta esimerkkejä sellaisista kulttuurisista, sukupuolen mukana tulevista normeista, jotka ovat joko hyvin erilaiset tai peräti päinvastaiset länsimaiseen kulttuuriin verrattuna. Ei tarvitse edes siirtyä maantieteellisesti Euroopankaan ulkopuolelle löytääkseen helppoja esimerkkejä. 1700-luvun Ranskassa oli aatelisten keskuudessa "normaalia", että ihmiset sukupuoleen katsomatta puuteroivat kasvonsa ja käyttivät huulipunaa. Eri kulttuureilla on historiallisesti ollut varsin vaihteleva suhtautuminen sukupuolijakoon, sen tarkkuuteen, sen tuomiin rajoihin ja vapauksiin ja sen maailmanjärjestyksenomaisuuteen. Tyypillisin malli vastaa länsimaista dualistista jakoa miehiin ja naisiin, sekä käsitystä näiden kahden sukupuolen toisilleen vastakkaisuudesta, toisiaan täydentävyydestä ja tarkasti rajattavuudesta.
Se, että sukupuolinormistot alkavat muistuttaa nykyään yhä enemmän toisiaan ympäri maailmaa, johtuu länsimaisen kulttuurin ylivallasta kaikkiin muihin kulttuureihin nähden, eli siitä, millaisen aseman "meidän" kulttuurimme on saavuttanut verrattuna muihin. Syy tähän ei ole niinkään se, että länsimaista kulttuuria olisi kolonialisaation jälkeen välttämättä edes erikseen pakkosyötetty muille tahoille, vaan myös muiden kultturien sisällä on vahva halu ja pyrkimys tulla samankaltaiseksi kuin länsimaat.
Kulttuurien sekoittumista on toki tapahtunut maailman sivu, mutta jatkuvasti kehittyvä informaatioteknologia sekä tehokkaat kulkuvälineet ovat nopeuttaneet globalisaatiota sen kaikissa merkityksissä. Ulkoisten puitteiden edistyksellisyys (talouskasvu, tekniset innovaatiot, tietty valtion rakenne etc) on nähtävästi hyväksytty yleiseksi tavoitemittariksi, johon verrataan kaikkia valtioita ja yhteiskuntia ja jonka perusteella tehdään päätelmiä näiden yhteiskuntien kehityksen tasoa. Tällöin oletetaan ensinnäkin, että länsimainen esimerkki on sovellettavissa kaikkiin yhteiskuntiin niiden historiasta riippumatta, sekä toisekseen, että juuri samankaltaiseen kehitykseen tulisi myös pyrkiä. Toisin sanoen länsimainen kulttuuri nähdään kehityksen tämänhetkisenä huippuna, parhaana vaihtoehtona, ylivertaisena "alempiin", "alkeellisiin" kulttuureihin nähden. Tämänkaltaiseen ajatusmalliin ei sovi mahdollisuus siitä, että kehitys voisi ottaa muita suuntia kuin sen, joka ollaan jo todettu, eikä kyseenalaisteta esimerkkikulttuurin idealisointia. Niin ikään pidetään mahdottomana ajatusta siitä, että vaikka ulkoisilta piirteiltään tietty yhteiskunta olisi jotain toista "kehittymättömämpi" (niin kuin on hyvin mahdollista, riippuen siitä, millaista mittaria käytetään) tietyiltä osin, se saattaisi olla yhtä kehittynyt tai kehittyneempi toiselta kannalta. Otan tämän pointin esille siksi, että minun näkökulmastani monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa on suhtauduttu ennen länsi-ideaalia kehittyneemmin sukupuoliin ja seksuaalisuuteen. Kysymys on toki pitkälti siitä, mitkä kulttuurilliset ominaisuudet mielletään tavoittelemisen arvoisiksi ja mitkä pyritään tukahduttamaan. Jotta arvottaminen olisi ylipäänsä mahdollista, on lähdettävä liikkeelle joistain niin kutsutuista perusarvoista, jotka ovat usein perusteltavissa logiikalla vain tiettyyn pisteeseen asti ja joiden perusteltavuus on tiiviisti kytköksissä jo vallitsevaan kulttuuriin. Tällaisia arvoja voisivat olla esimerkiksi yleisesti tasa-arvo, elämän säilyttäminen, ympäristön kunnioittaminen, ja niin edelleen. Perusarvonkaan ei tosin ole välttämättä oltava luonteeltaan absoluuttinen, jotta siihen voisi vedota perustellessaan arvovalintoja.
En väitä, etteikö länsimaisessa kulttuurissa nykymuotoisena olisi useita sellaisia ominaisuuksia, joita olisi omasta mielestäni peräti ihanteellista nähdä sovellettavan yleismaalilmallisesti. Perusarvoina käytettävät käsitteitä on kuitenkin syytä käyttää varovasti ja tieteellisen täsmällisesti välttääkseen kulttuurifundamentalismia. Myös on olennaisen tärkeää pitää kyseiset arvot abstraktion tasolla, sillä jos sortuu vain havaitsemaan tietyn käytännön esimerkin jonkin arvon toteuttamisesta, saattaa olettaa, että kyseistä arvoa on mahdollista soveltaa vain esimerkin mukaisella tavalla sen sijaan, että pyrkisi suhteuttamaan arvon toiseen kulttuuriin kyseisen kulttuurin ehdoilla. Tällöin alun perin hyväksi havaittu arvo saattaa tässä kohdekulttuurin huomiotta jättämisen seurauksena ottaa ei-toivotun muodon, mikä etäännyttää arvon alkuperäisestä periaatteesta ja tuloksena on jotain muuta, kuin mitä tavoiteltiin. Arvojen ja yhteiskunnallisten rakenteiden sovelluttamisessa saatetaan myös usein pyrkiä oikomaan mutkia ottamatta huomioon sitä, että kulttuuripiirteet vaativat aikaa juurtuakseen.
Sukupuoli on kulttuurillinen ominaisuus psykososiaalisesti ja fyysinen ominaisuus biologisesti. Ihminen kuitenkin on eläinlajina alisteinen tietyille biologisille tosiseikoille, ja näiden tosiseikkojen tutkiminen ja tilastoiminen on kiistatta tärkeää esimerkiksi lääketieteellisissä tutkimuksissa (liittyen vaikka hormonitoimintaan tai erilaisiin tauteihin ja siihen, millaiset fyysiset ominaisuudet altistavat minkäkinlaisille taudeille). On helppoa luetella, että ihmisen iho on yleensä alueellisesti nimetysti aasialaisen kellertävä, kaukasialaisen vaalea, afrikkalaisen tumma, latinalaisen oliivisävyinen ja niin edespäin. Yhtä "helppoa" on sanoa, että biologiset miehet ovat yleensä tällaisia ja naiset yleensä tällaisia. Fyysisetkään ominaisuudet eivät silti aina ole kiistattomia tai selkeitä. Ihmiset saattavat olla geneettisesti tiettyä rotua mutta näyttää silti enemmän jonkin toisen rodun edustajilta kuin muuten on määritelty, esimerkkinä vaikkapa oma ihoni, jossa on niin paljon melaniinia, että se näyttää aasialaisen ja kaukasialaisen ihon välimuodolta, vaikka sukujuureni ovat slaavilaiset (enkä tosin piirteiltäni muistuta tyypillistä aasialaista).
Ihon väriä tai ominaisuuksia ei aina edes pystytä analysoimaan täsmällisesti, saati sitten että sen perusteella yritettäisiin tosissaan pyrkiä muodostamaan lainalaisuuksia. Samoin jopa niin tilastollisen selkeä fakta kuin biologinen sukupuoli on määritelmältään kiistanalainen. Pelkkä kromosomien tai sukuelinten tai edes näiden yhdistelmän tuijottaminen ei riitä. Jos lähtökohtana on sukuelimet, ajatellaan yksinkertaistaen esimerkiksi, että mies on sellainen, jolla on penis. Jos tämä mieshenkilö joutuu onnettomuuteen ja menettää peniksensä, lakkaako hän olemasta (biologinen) mies? Oletettavasti näin ei asia kenenkään mielestä ole. Sukupuolta määritetään myös sen mukaan, millaisia elimiä tai ominaisuuksia ihmiseltä puuttuu. Naisilta puuttuu penis, miehiltä vagina. Jos taas ajatellaan, että sellainen, joka syntyy vaginallisena, on nainen, koska ei ainakaan määritelmällisesti ole mies, miten määritellään lapsi, jolla ei syntyessään ole sukuelimiä ollenkaan?
Entäpä kromosomit? Yleisimmät kaksi kromosomiparia, jotka ihmisellä syntyessään on, ovat XY ja XX. Kuitenkin Suomessa syntyy joka vuosi intersukupuolisia lapsia, joilla saattaa olla tapauksesta riippuen hyvin vaihtelevia fyysisen sukupuolen merkkejä, kuten erilaiset kromosomiparit (XXX, XO, XYY, XXY sekä monia muita variaatioita). On tietenkin totta, että yllä esitettyä intersukupuolisuutta esiintyy tilastollisesti melko vähän. *Yleensä* ihminen syntyy joko kromosomiparilla XX tai XY, ja *yleensä* XX:llä on vagina, kohtu, ja muita nimitetysti naisen ruumiiseen kuuluvia ominaisuuksia, sekä vastaavasti XY:llä penis. Tämän tosiseikan perusteella ei kuitenkaan ole syytä vetää mielivaltaisia johtopäätöksiä koskien esimerkiksi sitä, millaisina ihmisten pitäisi syntyä, millainen ihminen on normaali eli hyväksyttävä, tai mikä ihmisen psykososiaalinen sukupuoli sattuu olemaan.
Se, mikä fyysistä ja psykososiaalista sukupuolta todella yhdistää, on se, ettei kummastakaan päästä koskaan eroon - ottamatta tässä kohden kantaa siihen, olisiko tämä järjestelmä todella tarpeen vai ei -, mutta ihmisten lajitteleminen niiden mukaan on minun nähdäkseni missä tahansa arkisessa asiayhteydessä yhtä relevanttia kuin vastaavasti lajitteleminen ihonvärien mukaan. Edellä mainitun kaltaiset tilastolliset faktat eivät ole ollenkaan niin olennaisia nyt, kun ihmisillä on niin laajalti tietoa oman lajinsa biologisista seikoista ja niiden tyypillisyydestä tai satunnaisuudesta. Olennaista olisi kiinnittää huomiota siihen tosiseikkaan, että tähän säännönmukaisuuteen on poikkeuksia, ja niitä on huomattavasti enemmän kuin tavallinen tallaaja tulee ajatelleeksi. Sukupuolivähemmistöihin suhtaudutaan herkästi jopa niin, että nämä yksilöt kärsivät jonkinlaisista harhoista ja ikään kuin vain keksivät omasta päästään sen, millaisina itsensä näkevät ja kokevat, mikä voisi tietyiltä osin pohjautua käsitykseen fyysisen sukupuolen ja psykososiaalisen sukupuolen erottamattomuudesta ja erottamattomuuden korostamisesta sekä sukupuolen näkemisestä absoluuttisena (siten, että olemassa on vain joko yhden- tai toisenlaisia, eikä välimuotoja tunnusteta). Kyseenalaistan kahtiajaon olennaisuutta nimenomaan niissä yhteyksissä, joissa tämä kahtiajako on täysin keinotekoinen tai ylimääräinen taakka. Esimerkiksi intersukupuolisia ei ainakaan auta se, että kouluissa biologian opettajat sanovat, että ihminen syntyy aina joko mieheksi tai naiseksi. Vähemmistöjen olemassaoloa ei ole syytä sivuuttaa etenkään vain sillä perusteella, että ne ovat vähemmistöjä, siis keskimäärin harvemmin sattuvia tapauksia.
Milloin jaottelu sitten on minusta keinotekoinen ja milloin vähemmän keinotekoinen? Toisin sanoen - mille abstraktioille, käsitteille ja asioille annetaan sukupuoli ja miksi? Joissain tapauksissa sukupuolelle ominaisen tai ei-ominaisen mukaiselle lajittelulle on fyysis-biologista perustaa. Voidaan vaikka todeta, että kapean vyötärön ja leveän lantion yhdistelmää pidetään naisellisena eikä miehekkäänä, koska tämä ominaisuus on tyypillisempää juridisille naisille kuin miehille. Joissain yhteyksissä taas vastaavaa korrelaattia ei joko ole tai se on peräti päinvastainen: miksi pitkiä, tuuheita ja tummia silmäripsiä pidetään naisellisina, kun tilastollisesti miessukupuolisilla on keskimäärin pidemmät, tuuheammat ja tummemmat silmäripset kuin naisilla?
Entä mistä syystä adjektiivit "naisellinen" ja "miehekäs" ovat sävyltään järjestään positiivisia? Toisaalta sukupuolisterotypiaa konfirmoivalle henkilölle on olemassa myös vastaavia negatiivisia sanoja, kuten "akkamainen" - miehen vastaavaa ei minulle tule mieleen. Mitä kaikkea ihmiset näitä sanoja käyttäessään käsittävät sanaan sisältyvän? Varmasti keskimääräistä käsitystä tutkittaessa saataisiin paljon keskenään yhteneväisiä ajatuksia, rajanvetoja ja stereotyypittelyjä, mutta tarkoittaako se sitä, että näille sukupuoleen viittaaville sanoille on todellista tarvetta? Harvoin yleensä kuulee todettavan esimerkiksi että penis on miehekäs, koska sitä pidetään itsestään selvästi mieheyttä kuvaavana. Näiden kahden sanan todellinen käyttötarkoitus vaikuttaisikin siis olevan se, että annetaan sukupuoli sellaisille asioille, joilla sellaista ei samalla tavalla itsestään selvästi ole. Sen sijaan, että sanoisi vaikka paidan olevan röyhelöinen, kevyt, tyköistuva ja kirkasvärinen, ajatellaan, että tiivistetään tämä kaikki kuvailemalla paitaa naiselliseksi. Tällöin annetaan sukupuoli periaatteessa täysin mielivaltaisesti asioille, joiden fyysiseen olemukseen sellainen ei erottamattomasti kuulu (erottamattomuudella tässä tarkoitan lähinnä esimerkiksi kromosomien tai sukuelinten perusteella tehtävää jakoa). Pinkki on "naisten väri", sininen on "miesten väri".
Millaiset asiat sitten yleensä välttyvät sukupuolittamiselta? Toisilla on tapana lajitella käytännössä katsoen kaikkia kulttuuri-ilmiöitä, käyttäytymismalleja ja muita ominaisuuksia joko naisille tyypillisiksi tai miehille tyypillisiksi, mikä osaltaan jälleen muistuttaa siitä, miksi naisellisuudesta ja miehekkyydestä puhuminen on suurella todennäköisyydellä harhaanjohtavaa (tuhrasta puhumattakaan). Jälleen enemmistön mielipidettä arvioidessani sanoisin, että suurin osa ihmisistä sanoisi shoppailun olevan naisellista ja mahdollisesti vielä erikseen epämiehekästä tai miehelle epätyypillistä. Vastaavasti moottoriajoneuvojen virittämistä sanoisi valtaosa miehekkääksi harrastukseksi ja vastaavasti epänaiselliseksi. Mutta entäpä elokuvien katsominen? Ja jos elokuvagenreillekin on joidenkin mielestä annettava sukupuoli (esim. romanttinen komedia - naiset; action - miehet?), entä jokin mahdollisimman sukupuolineutraali genre? Trilleri? Draama? Ja toisaalta animaatio, joka mielletään länsimaissa edelleen pääasiassa nimenomaan lasten genreksi, koska pääosa länsimaissa tuotetusta animaatiosta suunnataan lapsiyleisölle sekä huomattavan usein myös nimenomaan "molemmille" sukupuolille. Ei voida kuitenkaan väittää, että kovin moni lapsille suunnattu kulttuurillinen viesti olisi luonteeltaan sukupuolineutraali, koska juuri lapsille luodaan hyvin selkeän dualistista, konservatiivista kuvaa sukupuolesta.
Sukupuolittaminen ilmiönä näkyy myös ihmisen suhteessa eläimiin, sekä villeihin että lemmikkeihin. Se, miksi eläimille annetaan myös selkeät sukupuolet riippumatta siitä, onko biologinen sukupuoli edes tiedossa, johtuu luonnollisesti ihmislajille tyypillisest antropomorfisoinnista, jossa kaikkia elollisia verrataan ihmisiin ja niille annetaan ihmismäisiä ominaisuuksia, jälleen mielivaltaisesti. Nämä ominaisuuden pohjautuvat aina ihmiskulttuuriin piittaamatta siitä, millaisia mahdollisia biologisiakin syitä eläinlajilla olisi tiettyyn sukupuolen perusteella tyypillisesti määräytyvään käyttäytymiseen tai ulkomuotoon. Toisilla eläimillä nämä roolit osuvat lajille tyypillisen käytöksen tai ulkomuodon kanssa kutakuinkin yhteen, ja toisilla taas ei. Minulla on kissa, joka on väriltään hyvin vaalea, enimmäkseen valkoinen, ja sen turkki on hyvin pitkä, tuuhea, pehmeä ja pörröinen. Kissani silmät näyttävät suurilta suhteessa sen päähän ja se liikkuu kissoille ominaisen pehmeästi ja sirosti. Olen huomannut, että tähän mennessä hyvin selkeä enemmistö niistä ihmisistä, jotka eivät tiedä, mikä kromosomipari kissallani on (kun se kaiken lisäksi on leikattu lisääntymiskyvyttömäksi), tuntuu olettavan sen olevan naaraskissa. Oletan tämän johtuvan siitä, että ihmiset yhdistävät alitajuisesti edellä mainitsemani ominaisuudet tiettyyn sukupuoleen ottamatta lainkaan huomioon sitä tosiseikkaa, että nämä ominaisuudet määräytyvät hyvin kiistattomasti tämän eläimen rodun mukaan. Jos hankkisin toisen kissan, joka olisi tumma, karheaturkkinen ja esimerkiksi taipuvainen riehumaan ja tuhoamaan, olettaisivatko ihmiset automaattisesti sen olevan uros? Todennäköisesti. Tietysti samalla tavoin kuin lasten kohdalla, myös ihmisten lemmikeistä kysytään yleensä ensimmäisenä niiden sukupuoli. Tämä johtuu osin siitä, että kuullulle vastaukselle pyritään tämän jälkeen etsimään vahvistusta. Tällöin kiinnitetään huomiota sellaisiin ominaisuuksiin, jotka omasta mielestä vastaukseen sopivat jättämällä ei-sopivat piirteet huomiotta, ja usein muokataan (edelleen myös tiedostamatta) omaa suhtautumista otukseen näillä perusteilla tehdyn päätöksen mukaisesti.
Jos minulta kysytään, onko kissani tyttö vai poika ja vastaan, että se on tyttö, saan epäilemättä kuulla jotain tyyliin "No se onkin oikea leidi, viehkeä ja hienostunut". Jos taas vastaan, että se on poika, saatetaan kiinnittää huomiota kissan jääräpäisyyteen tai leikkisyyteen: "Onpa tosissaan reipas poika." Lasten kohdalla ilmiö on tietysti vielä eläimiäkin tyypillisempi, mutta se, että ihminen soveltaa samaa käyttäytymismallia myös muihin lajeihin, korostaa mielestäni koko järjestelmän mielivaltaisuutta.
Seuraava kysymys kuuluu: miksi näin tehdään? Miksi kulttuurissamme vaaleanpunainen yhdistetään XX-kromosomiparia sisällään pitäviin olentoihin? Miksi tunteista puhuminen on naismaista ja moottoriurheilu miehekästä? Miten sellainen voi kenenkään mielestä ylipäänsä olla relevanttia? Kyse ei minun nähdäkseni ole ainoastaan ihmisille pakottavasta tarpeesta tilastoida kaikkea, koska jos näin olisi, ei sukupuolikohtaisilla sanoilla olisi positiivista tai negatiivista sävyä, vaan sävy olisi tieteellisen neutraali ja tunteita nostattamaton. Sukupuolten nimeäminen on siis selkeästi ihmislajille tärkeää. Se on myös pitkälti ilmiön tasolla kulttuurisitoutumatonta sekä historiallisesti jatkuvaa, vaikka kuten aiemmin totesin, molemmat vaikuttimet aiheuttavat faktista vaihtelua.
Sukupuolten kahtiajako on kaikissa yhteiskunnan kerroksissa niin ilmiselvä, että sen ylenmääräinen korostaminen on turhaa. Yhteiskunnassamme ei kerta kaikkiaan voi kasvaa tulematta tietoiseksi siitä, että meitä lajitellaan sosiaalisesti miehiin ja naisiin, eikä se kerro kenellekään enää mitään uutta. Sen sijaan se, että kiinnitetään huomiota sukupuolten moninaisuuteen ja ennen kaikkea siihen, miten monisävyinen, kulttuurisidonnainen ja sattumaan perustuva järjestely se on, on suuremmalla todennäköisyydellä uutta tietoa ja vieläpä niin, että tämän tiedon saamisesta on hyötyä kaikille osapuolille. Päästämällä irti preskriptiivisestä suhtautumisesta sukupuolten rooleihin, edesautetaan sitä, että kukin yksilö voi vapaasti kasvaa ja elää juuri niin kuin tälle on ominaista. Mitä vähemmän yhteiskunta suuntaa sukupuolirooliin liittyviä paineita, sitä mutkattomammin ihmiset rooleihinsa suhtautuvat, mikä omalta osaltaan häivyttää ennakko-oletuksia ja luo täten hyväksyntää rooleista poikkeavia kohtaan. Ennen pitkää poikkeuksia ja sääntöjä ei edes huomata.
Sukupuolivähemmistöt ovat oman kokemuksensa kautta keskimäärin paremmin perillä siitä, kuinka laaja kirjo sukupuolia on siitäkin huolimatta, että on nykyisen totalitaarisen dualismin kasvattama. Sen sijaan sukupuolisesti enemmistöön kuuluvat ovat automaattisesti tietynlaisessa uutispimennossa, koska he ovat tässä asiassa täysin oman itsensä ulkopuolelta saatavan, puhtaasti kognitiivisen tiedon varassa.
Miksi sitten mielestäni tällaiset "erikoistapaukset" vaatisivat suhteessa lukumääräänsä niin paljon huomiota? Aivan ensinnäkin juuri siksi, että mikäli nk. erikoistapauksia ei pidä pinnalla eikä heidän olemassaoloaan huomioida, ei valtaväestö edes tiedä heidän olemassaolostaan. Tietysti jos ihminen ei koko elämänsä aikana törmää muihin kuin cis-ihmisiin, voisi kuvitella, ettei hänen ole tarpeenkaan tietää, että muitakin sukupuolia ylipäätään on olemassa, mutta nykyisessä tietoyhteiskunnassa sekä tieto että ihmiset kulkevat nopeasti, ja kommunikaation moninaistumisen ansiosta ihmisen maailmankuva ei automaattisesti rajoitu esimerkiksi omaan asuinpaikkaan. Kun yksilön elinympäristö monipuolistuu, hänen on todennäköisempää törmätä olentoihin, jotka poikkeavat mahdollisesti radikaalistikin omasta maailmankuvasta. Tällöin on harvinaisen selvää, että poikkeaviin ihmisiin suhtautuu jälleen todennäköisemmin epäilyksellä, jollei heistä tiedä mitään. Ihmisillä on aina taipumusta pelätä tuntematonta etenkin, jos he kokevat sen itseään uhkaavana tavalla tai toisella. Koska sukupuolten selkeää dualistista luonnetta pidetään helposti maailmanjärjestyksellisenä ja perustavanlaatuisena ja muuttumattomana, on psykologisten teorioiden mukaan tätä perustavanlaatuista järjestystä kyseenalaistavan tapauksen kohtaaminen monille traumaattista. Maailmankuva on osa ihmisen identiteettiä, ja identiteetti on tyypillisesti luonteeltaan hitaasti muuttuva, joskin jatkuvassa pienessä liikkeessä. Identiteetin rakentumisen herkin kausi on teini-ikä, ja juuri tämänikäisille ihmisille olisi kaikkein suotavinta valottaa sukupuolten moninaisuutta, koska he ovat edelleen vastaanottavaisessa iässä. Pakottamalla valitsemaan kahden jyrkästi toisistaan eroavan vaihtoehdon väliltä tullaan samalla häirinneeksi identiteetin vakiintumista niiden meistä kohdalla, jotka kyllä näkevät, kumpaa vaihtoehtoa heille tarjotaan "oikeana" tai "luonnollisena", mutta jotka pitävät juuri sitä toista vaihtoehtoa itselleen luontaisena, sekä tietysti niille, jotka syystä tai toisesta vieroksuvat kumpaakin näistä esitetyistä ääripäistä
Toinen peruste sukupuolivähemmistöjen esille tuomiseen on se, että mikäli on mitenkään perusteltua ottaa missään asioissa huomioon minkäänlaista vähemmistöä, on minusta loogista, että otetaan myös tämä vähemmistö huomioon. Muuten päädytään priorisoimaan tasa-arvoa ja tällöin perusoletus siitä, että vähemmistöllä kuuluu olla samat oikeudet kuin enemmistöllä, ei enää voi päteä. Suvaitsemattomuus on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että se on täysin mahdoton irroittaa ihmisille tyypillisestä käyttäytymisestä riippumatta siitä, millaisessa asemassa kyseinen ihminen on; olisi kovin mukavaa ajatella, että itse vähemmistöön kuuluva kannattaisi yleistä tasa-arvoa, mutta vaikka tilastollisesti katsottuna on jälleen todennäköisempää, että vähemmistössä oleva kannattaa tasa-arvoisia oikeuksia myös muihin kuin omaan vähemmistöönsä kuuluville, se on kuitenkin käytännössä harmillisen harvinaista. Homoseksuaali saattaa käydä barrikadeille ajaakseen oikeuttaan mennä naimisiin kumppaninsa kanssa, mutta voi silti suhtautua epäilyksellä, inholla tai täydellä välinpitämättömyydellä transgendereihin ja näiden oikeuksiin.
Mitä useampaan vähemmistöryhmään kuuluu, sitä todennäköisemmin on feministi, mutta ajatuksella on taipumus jäädä silti puolitiehen. Yksi keino edistää muutosta tasa-arvoisempaan suuntaan on tiedon jako. Jälleen on tilastollinen fakta, että sellainen kantaväestöön kuuluva, joka on vain hyvin vähän tekemisissä maahanmuuttajien kanssa, suhtautuu näihin todennäköisemmin rasistisesti kuin vastaavasti sellainen, jolla on edes jonkinlainen kontakti maahanmuuttajiin. Ennakkoluuloja ei hälvennetä millään yhtä tehokkaasti kuin osoittamalla ne harhaanjohtaviksi ja näyttämällä niiden virheellisyyden. Toiset ovat vankkumattoman sovinistisia riippumatta siitä, millaista uutta tietoa he saavat, mutta tällöinkään tiedon saanti ei tyypillisesti voi vaikuttaa asioiden tilaan ainakaan negatiivisesti, jos sillä ei olekaan toivottua positiivista vaikutusta.
Sukupuolivähemmistöistäkin puhuttaessa tuntuu siltä, että jos joku cis-ihminen hahmottaakin omasta näkökulmastaan, että tuo, joka näyttää mieheltä, onkin oikeasti nainen, on hänen vielä verraten "helppo" hyväksyä tämänkaltainen yksinkertainen asetelma. Median ruokkima kuva transgendereistä on niin ikään hyvin yksiselitteinen ja täysin dualistiselle systeemille alisteinen, koska se ei edelleenkään laajenna sukupuolia kahden "perinteisen" ulkopuolelle. Jopa itselläni oli pitkään sellainen käsitys, että sukupuolivähemmistöissä suurin osa koostuisi tällaisista nk. helposti määriteltävistä tapauksista, mutta mitä enemmän olen asiaan paneutunut, sitä enemmän olen huomannut, että vain murto-osa sukupuolivähemmistöön kuuluvista kokee dualistisen asetelman omakseen. Klassisia elokuvissa näkyviä transgendereitä on siis paljon harvemmassa kuin lähemmäs itseni kaltaisia epämääräisiä tapauksia.
On perin samantekevää, kuinka yleistä on, että tietty sukupuoli-identiteetti sattuu ihmiskohtaisesti tyypillisesti asumaan tietynkromosomisessa ruumiissa. Siitä ei tarvita enää enempää tietoa, eikä sen jatkuva korostaminen auta ketään kiinnittämään enempää huomiota esimerkiksi siihen, että tällaisiin "lainalaisuuksiin" on poikkeuksia. Sukupuolia tullaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä aina luokittelemaan tavalla tai toisella, sillä lajittelu ja rajaaminen tuntuu olevan ihmiskunnan kollektiivisessa käyttäytymisessä ehdottomasti enemmän sääntö kuin poikkeus, ellei suorastaan osa lajityypillistä käyttäytymistä. Kuten kaikesta lajityypillisestä käyttäytymisestä, myös tästä mallista kuitenkin on poikkeuksia, ja tässä tapauksessa näen suotavampana vahvistaa poikkeusta kuin sääntöä suuremman hyvän edistämiseksi.
On pyrittävä pois sellaisesta yleisestä ajatusmallista, jossa vaihtoehtoisuus nähdään uhkana omalle asemalle ja identiteetille. On muistutettava, miten erilaisuuden hyväksyminen hyödyttää myös "ei-erilaisia", ja toisaalta huomioitava, että henkilö, joka joltain tietyltä piirteeltään on kulttuurinormistossa luokiteltavissa "normaaliksi", voi olla jollain toisella tavalla "epänormaali" - loppujen lopuksi useammat ihmiset kuuluvat (useampiin) vähemmistöihin kuin saattavat edes tiedostaa. Normaaliuden kyseenalaistaminen on ainoa keino, jolla yhteiskunnat voivat kehittyä eettisesti, puhumattakaan muista mahdollisista positiivisista vaikutuksista, joiden tulokset nähdään vasta ajan kanssa.
En todellakaan voi väittää suoltavani tieteellistä tekstiä näillä eväillä, jotka minulla on. Toivon vain kirjoittamalla antavani mahdollisimman selkeän kuvan siitä, miten ajattelen.
Seuraava mielessäni kypsynyt ajatus käsitteleekin puolestaan omaa sukupuoltani sekä sitä, miten siihen suhtaudun ja mitä siitä kaikesta seuraa.
![[identity profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/openid.png){kind=small}
no subject
Date: 2009-07-06 11:15 pm (UTC)Ja hyviä pointteja. Esimerkiksi ajatus siitä, miten ongelmallista on lähteä priorisoimaan tasa-arvoa. Tulee mieleen Gaiman-sedän kommentti, että jos ei halua itselleen tärkeitä asioita sensuroitavan, pitää johdonmukaisesti vastustaa sensuuria sellaisissakin asioissa, jotka eivät itseä miellytä.
Mielenkiinnolla odotan lisäpohdintoja! :3 *hali*
no subject
Date: 2009-07-10 09:56 am (UTC)Gaiman-setä on fiksu hemmo.
no subject
Date: 2009-07-14 03:12 pm (UTC)Jos mä pystyisin selittämään itseni tällä tarkkuudella ja intohimolla niin mun elämä olisi eittämättä huomattavasti helpompaa.
Mut onneksi edes sä osaat, joten voin aina sit pyytä sua selittämään asiat mun puolesta. ^^